Tietoa Kyynäröjärven Kalastajat ry:stä
- Kyynäröjärven Kalastajat ry on perustettu joulukuussa 2003.
- Yhdistyksen tavoitteena on saada lapset, nuoret ja lapsiperheet eränkäynnin, pääosin kalastusharrastuksen pariin.
- Yhdistys järjestää kalastusaiheisia, pääosin lapsille ja nuorille suunnattuja tapahtumia, joissa yhdistyksen jäsenet opastavat halukkaita kalastuksen saloihin. Omien kalastusvälineiden puute estä sekään osallistumista tapahtumiin, sillä yhdistykseltä löytyy lainavälineitä pilkkiongista... kairoihin ja mato-ongista... virveleihin asti. Välineiden lainaus ei jää pelkästään tapahtumiin, vaan välineitä lainataan halukkaille aina tarvittaessa.
- Kyynäröjärven Kalastajat istuttaa Iso-Kyynäröjärveen vuosittain lähes 1 000 kg kirjolohta sekä satoja kappaleita siianpoikasia. Kaikki istutuksiin käytetyt varat kerätään jäsenmaksuista sekä tekemällä erilaisia talkoita.
- Yhdistyksemme on tehnyt vahvaa yhteistyötä Lempäälän alueen koulujen sekä päiväkotien kanssa.
- Teemme yhteistyötä myös Kuokkalan-Kuljun osakaskunnan (ent. kalastuskunnan) kanssa ja yhteistuumin koetamme saada kunnan virkistyskalastus mahdollisuuksista aina entistä parempia ja mahdollisimman monia ihmisiä palvelevia.